Kuntakokeilussa työllisyys kasvussa

13.10.2022

Savonlinna on ollut kuntakokeilussa mukana puolentoista vuoden ajan. Kokeilu alkoi maaliskuussa 2021 ja se jatkuu vielä ensi vuoden kesään. Kuntakokeilussa on Kelan työmarkkinatukea saavat alle 30-vuotiaat työnhakijat sekä maahanmuuttajat. Kokeilun aikana työllisyys on kohentunut.

Parempaa työllistymistä on edes auttanut erityisesti se, että kuntakokeilussa henkilökohtaisen palvelun määrä on lisääntynyt. Yhdellä omavalmentajalla on ollut enää korkeintaan 100 asiakasta. Lisäksi työvoimapulan myötä lähes jokaisella alalla on puutetta työntekijöistä ja myös koronan helpottumisen myötä yrittäjät ovat palanneet takaisin yritystensä pariin.

Palvelu on saanut myös osakseen kiitosta. Aktiivinen yhteydenpito sekä kasvokkain asiointi on katsottu hyväksi toimintamalliksi.

Lue lisää Kuntakokeilusta tästä esitteestä.